Kuinka syödä hyvä ja energiaa antava lounas

Sanotaan että aamiainen on päivän tärkein ruoka, mutta moni päivätyötä tekevä voisi väittää sen olevan lounas. Eikä pelkästään ruuan takia, vaan myös koska se on pisin tauko työpäivän välissä. Se katkaisee päivän mukavasti ja antaa energiaa tai ainakin sen pitäisi. Mutta monet tietävät sen fiiliksen kun lounaan jälkeen meinaa nukahtaa pöydän ääreen kun on syönyt liian raskaasti. Tällöin voidaan sanoa, että lounas on täysin muuta kuin energiaa antava. No mites tästä herkkuhetkestä saisi sellaisen, että pää ei kolahda pöytään sammuessaan ähkyväsymyksestä, vaan sen sijaan kroppa ja aivot puhkuu uutta energiaa lounastauon jälkeen. Seuraavassa pari vinkkiä siihen.

Jotta lounas olisi tarpeeksi monipuolinen, kannattaa siinä yhdistää proteiini, kasviksia ja erityisesti rasvoja. Rasvana voi olla esimerkiksi lisätty öljy mikä sopii ruokaan kuin ruokaan. Myös avocado ja erilaiset pähkinät ovat rikkaita hyvien rasvojen tuojia. Erityisen hyviä proteiinin lähteitä ovat linssit, pavut, herneet ja vaikkapa tofu. Rasvoihin ja proteiniin kannattaa erityisesti satsata sillä ne tuovat sen täyden tunteen pidemmäksi aikaa. Kasviksia voi lisätä niin paljon kuin haluaa, mutta kannattaa pyrkiä valitsemaan niitä ravinnerikkaimpia. Nämä tietysti vaihtelevat myös satokauden mukaan. Makua saa taas luonnollisesti ilman turhia ainesosia yrteillä.

Ravintolassa voi myös pyytää perusannokseen pientä muokkausta. Esimerkiksi laittamaan pastan, riisin tai perunan tilalle vihanneksia, ja yleensä ottaen kasviruokavaihtoehto on energian kannalta parempi, jos siinä on edellä mainittuja proteiinin lähteitä. Suosiolla kannattaa välttää burger- ja pizza-ravintolat ja turvautua niihin, joihin kasvikset luontaisesti kuuluvat, esimerkkinä vietnamilainen ruoka.

Valmistautuminen kannattaa aina. Tee osa viikon eväistä kotona, jolloin voit itse valita mitä asioita valitset siihen. Tietysti aina ei ole aikaa ja jaksamista siihen, jolloin lounaspaikat ovat hyvä vaihtoehto. Mutta selvitä joskus ajan kanssa etukäteen mitä lounasvaihtoehtoja on ympärilläsi, jottei sinun tarvitse kiireessä valita roskaruokaa tai muuten vain jaksamisen kannalta huonoa ruokaa. Lounasta tarjoaa esimerkiksi ravintola Espoossa: Ravintola Rioni Oy

Joskus myös kevyt lounas voi olla paikallaan, jos aamupala on tullut syötyä tuhdisti. Tällöin .kannattaa kuitenkin varata jotain terveellisiä herkkuja töihin, kuten pähkinöitä, hedelmiä tai täysjyväleipää guacamolella.


jaa