Millainen on perinteinen Suomalainen lounas?

Tervetuloa blogin pariin! Tällä kertaa pohdimme mitä suomalainen syö lounaaksi, mikä on vaikuttanut Suomen ruokakulttuuriin sekä miten se eroaa naapurimaista. Ruokailuumme vaikuttaa jatkuvasti uudistuvat trendit, joita nykypäivänä saamme suurimmilta osin sosiaalisesta mediasta. Näin trendit ovat kansainvälisempiä ja ympäri maailmaa voidaan syödä samaan aikaan vaikkapa uunifetapastaa. Kuitenkin jokaisessa ruokakulttuurissa on omat tunnistettavat piirteensä ja tällä kertaa mietimme mikä on suomalaisen ruokakulttuurin ydin.

Ruokakulttuuri muodostuu monista eri tekijöistä

Ruokakulttuurin muodostamiseen vaikuttavat muutamat perus elementit, kuten se mitä on luonnossa tarjolla milläkin alueella, on perustana ruokakulttuurin syntymiselle. Millaisia kasveja kasvaa luonnon varaisina, mitä on hyvä viljellä maaperässä ja millaisia eläimiä elää milläkin alueella. Tästä varmasti juontavat juurensa että suomalaisille on vielä tänäkin päivänä erittäin tärkeää, että ruoka on tuotettu Suomessa ja laadultaan hyvää. Noin. 80% lautasillemme päätyvästä ruoasta on suomalaista. Tottakai, tähän väliin on myös mainittava Suomen talviolosuhteet mikä on mahdollistanut laajan säilyke-, hapatus- ja kuivaustekniikoiden synnyn. Suomessa on suosittu perinteisesti paljon kasviksia, jotka säilyvät talven ylitse kuten juureksia ja kaalia. Perinteisesti mausteita on käytetty hyvin hillitysti, suola ja pippuri säilyvät suomalaisten suosikki mausteina vuodesta toiseen. Naapurimaat vaikuttavat paljon myös meidän ruokamieltymyksiin. Pohjoismaissa on perinteisesti syöty runsaasti esimerkiksi kalaa, mutta Suomi eroaa pohjoismaista eniten siinä että itä ja Venäjä ovat vaikuttaneet ruokakulttuuriimme. Tämä näkyy meillä sienten käytössä, pääsiäis- sekä joulu tarjoilussa sekä karjalanpaistia- ja piirakoista puhumattakaan. Karjalanpiirakka on vieläkin Suomen suosituin pikaruoka, onhan se näppärä ottaa mukaan mutta monivaiheinen valmistaa itse kotona alusta loppuun.

Kansainvälisyys näkyy lounas menussa

Tutkimusten perusteella, suomalaisten mielestä ruokakulttuurimme yksi merkittävä osa on kansainvälisyys. Mikä näkyy selkeästi esimerkiksi ravintoloiden lounas tarjonnassa ja siinä että katukuvassa vain harva À la carte ravintola on perehtynyt suomalaiseen ruokaan.  Suomessa on myös totuttu tilaamaan ravintoloista yksittäisiä henkilökohtaisia annoksia, esimerkiksi espanjalais- tyylistä tapasta tai Georgialaista supaa ei meidän kulttuuristamme löydy.  Moni valitseekin lounasravintolakseen makumatkan johonkin maailman keittiöistä. Mikä onkaan valintasi, on tasapainoinen lounas hyvä muodostaa runsaista kasviksista ja proteiinistä, täysjyvävilja tuotteita unohtamatta.


jaa